31

Täytin reilu viikko sitten 31 vuotta.

31 vuotta takana upeaa ja tunnerikasta elämää maan päällä. Sen kunniaksi listasin 31 asiaa itsestäni ja elämästäni.

tree_hugger.jpg
repoveden_kansallispuisto_3.jpg

1. Tein viime viikolla elämäni ensimmäisen mehupaaston. Aion kirjoittaa tuosta mielettömästä 3 päivän mittaisesta, etenkin henkisestä matkasta tänne lähiaikoina.

2. Itken melkein päivittäin. En pelkää näyttää tunteitani ja itken usein myös julkisilla paikoilla. Pidän itkua hyvin puhdistavana.

3. Olen syönyt koko elämäni aikana muistaakseni vain 3-4 antibioottikuuria.

4. Olen hirveä vilukissa. Rakastan saunaa ja villasukkia.

5. Olen eronnut kirkosta tänä vuonna.

6. Meinasin lähteä viettämään synttäreitäni Madeiralle, mutta päätin kuitenkin jäädä kotiin paastoamaan.

7. En ole koskaan juonut kokonaista kupillista kahvia.

8. Lempi novellikirjailijani on Cecilia Samartin. Kaikki hänen kirjansa ovat olleet äärettömän koskettavia, tunteita herättäviä ja kauniisti kirjoitettuja.

9. Olen luonnonlapsi ja tunnen olevani paljon enemmän kotonani metsän keskellä kuin kaupungissa.

10. Suurin unelmani tällä hetkellä on muuttaa pakettiautoon ja reissata Euroopassa perheeni kanssa. Olen kirjoittanut aiheesta myös oman postauksensa, sen voit käydä lukemassa täältä.

repoveden_kansallispuisto.jpg

11. Minulla on erityisen hyvä hajuaisti. Kun joku tulee ulko-ovesta sisälle, voin haistaa jo kaukaa hänen tunti sitten nauttimansa oluen. Kun tien toisella puolella sijaitsevan rivitalon pihalla joku kuivattaa pyykkejään ulkona, haistan kotipihaan asti hänen huuhteluaineensa. Terävä hajuaisti voi olla sekä hyvä että huono asia.

12. Kasvatan tällä hetkellä takaisin omaa hiustenväriäni.

13. Kävin elämäni ensimmäisessä vyöhyketerapia-hoidossa viime viikolla, ja ihastuin todella.

14. En halua lapsia luultavasti koskaan. Paitsi nelijalkaisia, ne ovat erittäin tervetulleita.

15. Olen työskennellyt baarimikkona yli 7 vuotta.

16. Pesen hiukseni kuun kierron mukaan.

17. Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa 7 ja puoli vuotta ja sitä ennen tapailimme säännöllisen epäsäännöllisesti pari vuotta.

18. Olen valmistunut mm. meditaatio- ja rentoutusohjaajaksi.

19. Lapsena harrastin tanssia ja isompana tankotanssia.

20. Olen totaalinen introvertti.

repoveden_kansallispuisto_2.jpg

21. Kävelen kesäisin ulkona paljain jaloin aina kun mahdollista.

22. Haaveilen oman kirjan kirjoittamisesta.

23. Välitän enemmän eläimistä kuin ihmisistä.

24. Haaveilin lapsena aina lemmikeistä, mutten saanut muuta kuin akvaariokaloja. Aikuisiällä minulla on ollut kilpikonna, sekä yksi koira ennen nykyistä koiraamme. Kaikki ovat olleet kodinvaihtajia/rescue-eläimiä, enkä enää hankkisikaan lemmikkiä muulla tavoin. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että on järjetöntä tuottaa maailmaan lisää eläimiä vain ihmistä varten ja ihmisen viihdykkeeksi, kun täällä on niin paljon vielä eläimiä jotka on jätetty heitteille tai joita on kohdeltu huonosti ja jotka ei valitettavasti pärjää ilman ihmisen huolenpitoa.

25. Inhoan sääntöjä, etikettejä, pukukoodeja ja kaikkea yksilön vapautta rajoittavaa. Jotkut säännöt on tietenkin pakko olla olemassa, kuten liikenteessä, jotta homma toimii ja kaikki voivat liikkua turvallisin mielin.

26. Valitsen mieluummin retkeilyn luonnossa kuin baari-illan tai hienot juhlat.

27. Yksi intohimoistani on kosmetiikan tekeminen itse. Reseptejäni löydät myös täältä blogista, esimerkiksi pinkki kasvovesi, vaniljainen huulivoide ja hoitava hiusöljy sekä hiusten kasvua boostaava hiushuuhde.

28. Minulla on 5 tatuointia (jalkapöydässä, reidessä, alavatsassa, rintojen alla ja selässä).

29. Vietän todella hidasta ja kiireetöntä elämää.

30. Lempijuomani tällä hetkellä on kombucha.

31. Minulla on kaksi siskoa ja yksi veli.

pitbull.jpg
repovesi_national_park.jpg
repovesi.jpg
pitbull_mix.jpg

Olisi superhauskaa tutustua myös suhun, joten käy kertomassa jotain itsestäsi kommenttiboksiin. Kuka olet, mitä teet, mitä ajattelet?


Magic & Moonlight

susanna_maria


Annatko jaloillesi tarpeeksi arvoa, huomiota ja hoivaa?

Jalkasi.

Ne kannattelevat sinua koko elämäsi.

Päivästä toiseen ne kantavat koko painosi.

Annatko niille tarpeeksi arvoa?

Tarpeeksi huomiota,

hoivaa?

tired_feet.jpg

Hemmottele jalkojasi kylvyillä. Lisää kylpyveteen tilanteen mukaan esimerkiksi..

EPSOM-SUOLAA (rentouttaa lihaksia, lievittää kipuja, auttaa turvotukseen, pehmentää ja kosteuttaa ihoa, poistaa hienhajua)

KAMOMILLAA (rauhoittaa, rentouttaa)

LAVENTELIA (rauhoittaa ja rentouttaa, lisää pintaverenkiertoa)

JASMIINIA (ihana makea, romanttinen, rentouttava ja rauhoittava tuoksu, ravitsee ihoa, antioksidanttinen)

RUUSUA (antibakteerinen, kosteuttaa, tasapainottaa, ylellisen romanttinen tuoksu)

NEEM-LEHTEÄ (antiseptinen, parantaa infektioita, rauhoittaa ihoa)

NOKKOSTA (vahvistaa ja virkistää ihoa, edistää verenkiertoa)

HUMALAN KUKKAA (rauhoittaa, hoitaa kuivaa ja stressaantunutta ihoa, antiseptinen)

MUSTASELJANKUKKAA (antioksidanttinen, antibakteerinen, laskee turvotusta, rauhoittaa, pehmentää, vilkastuttaa ihon aineenvaihduntaa, jolloin iho virkistyy)

ROHTOSALKORUUSUNJUURTA (antiseptinen, parantava, vahvistaa, rauhoittaa ja pehmentää ihoa, lievittää ärsytystä, nopeuttaa ihosolujen uusiutumista)

PIPARMINTTUA (viilentää, lievittää kipuja, vähentää ihon kutinaa)

RUUSUNMARJAA (auttaa pitämään ihon joustavana ja haavoja ja arpia paranemaan)


Jos jalkasi hikoilevat ja hautuvat paljon kengissä, kokeile arrowjuurijauhetta (kutsutaan myös nuolijuureksi) talkin sijasta. Luonnollisempi vaihtoehto joka imee iholta rasvoja ja kosteutta sekä rauhoittaa ja tasapainottaa ihoa. On myös luonnollisesti antiseptinen.


Muista myös kuoria jalkoja, hyviä kuorivia ainesosia ovat esimerkiksi suolat ja käytetyt kahvinporot, jotka voi sekoittaa esimerkiksi pieneen tilkkaan mitä tahansa öljyä.


Minulle paras jalkavoide on ollut Weledan Foot Balm. Se imeytyy supernopeasti, kosteuttaa tehokkaasti ja tekee jaloista ihanan pehmeät. Mikä on sinun suosikkisi?

weleda_foot_balm.jpg

Kävele paljain jaloin niin paljon kuin mahdollista. Koe yhteyttä Äiti Maan kanssa.


Luo omat lääkkeesi,

omat rituaalisi

ja pidä huolta jaloistasi.

foot_bath.jpg

Your feet.

They carry you all your life.

Day after day, they carry all your weight.

Do you give them value enough?

Enough attention,

nurture?


Pamper your feet with baths. Add your bath water for example..

EPSOM SALT (relaxes the muscles, relieves pain, helps with swelling, softens and moisturizes skin, removes smell of sweat)

CHAMOMILE (calming, relaxing)

LAVENDER (calming, relaxing, increase blood circulation of skin)

JASMINE (sweet, romantic, relaxing and soothing fragrance, nourishes the skin, antioxidant)

ROSE (antibacterial, moisturizing, balancing, luxurious romantic fragrance)

NEEM LEAVES (antiseptic, cures infections, calms the skin)

NETTLE (strengthens and refreshes the skin, promotes blood circulation)

HOPS (calming, treat dry and stressed skin, antiseptic)

ELDER FLOWER (antioxidant, antibacterial, reduces swelling, calming, soften skin, stimulate skin metabolism)

MARSH MALLOW (ALTHEA OFFICINALIS) ROOT (antiseptic, healing, strengthening, calming, softens the skin, speed up skin regeneration)

PEPPERMINT (cooling, relieve the pain, reducing itching)

ROSE HIP (helps to keep the skin flexible and helps healing with wounds and scars)

herbs_for_feet.jpg

If your feet sweat a lot in shoes, try the arrowroot powder instead of the talc. It's more natural option, that absorbs fats and moisture from the skin. It calms and balances your skin, and it's also naturally antiseptic.


Remember also to scrub your feet regularly. Good ingredients for scrubbing are salts and used coffee powder, for example, which can be mixed with a small amount of any oil.


I think the best foot cream is Weleda Foot Balm. It absorbed super quickly, moisturizes effectively and makes my feet so soft. What is your favorite?


Walk barefoot as much as you can. Connect with Mother Earth.


Create your own medicine,

your own rituals,

and take care of your feet.



Magic & Moonlight

susanna_maria

*postaus sisältää affiliate-linkin.