PORTOBELLON NOITA - kirja joka meinasi jäädä lukematta

Kirja jonka lukemisen meinasin jättää kesken. Mutta joka lopulta osoittautui yhdeksi parhaimmista kirjoista joita olen koskaan lukenut.

portobellon_noita.jpg

En tiedä mitä tapahtui kun aloin lukea Portobellon Noitaa. Luin yli puoleen väliin saakka, mutta pidin kirjaa outona, vaikeasti luettavana ja noh.. aika huonona. Jätin sen kesken ja se nojaili kirjahyllyssäni varmaan puoli vuotta, ennenkuin tartuin siihen uudelleen. Onneksi tartuin. Kun tauon jälkeen aloin kääntelemään sivuja uudelleen, jäin totaalisesti koukkuun. Luin kirjan loppuun muutaman illan aikana ja harmittelin lopulta sen loppumista. Ehkä mielialani oli väärä kun aikoinaan aloin lukemaan sitä? Minua harmittaa, etten tarkkaan muista missä tilanteessa tai milloin tarkalleen aloitin lukemisen, sillä itseänikin kiinnostaisi kovasti tietää, MIKSI tämä kirja tuntui jotenkin vastenmieliseltä aluksi, vaikka osoittautui lopulta todelliseksi timantiksi!

Portobellon Noita on lumoavan kiehtova tarina erilaisuuden hyväksymisestä, rohkeasti elämisestä, oman polun kulkemisesta ja itseensä tutustumisesta. Juuri nyt tuntuu siltä, etten osaa sanoin ylistää kirjaa tarpeeksi, joten annan kirjan omien sanojen puhua puolestaan. Seuraavassa otteita - niitä pätkiä joita itse olen merkinnyt muistiin - kirjasta:

""Me emme omista maata vaan maa omistaa meidät. Kiertelimme ennen paikasta toiseen ja kaikki meitä ympäröivä oli meidän: kasvit, vesi, maisemat jotka näimme karavaaneistamme. Meidän lakimme olivat luonnonlakeja: vahvimmat selviävät hengissä, ja me heikot, ikuiset maanpakolaiset, opimme salaamaan voimamme ja käyttämään sitä vain tarpeen tullen. Uskomme, että Jumala ei ole luonut maailmankaikkeutta, vaan että hän on maailmankaikkeus ja me olemme hänessä ja hän meissä. Vaikka...""

"...Kysyit äsken kirkosta. En tiedä sen taustaa eikä minua kiinnostakaan tietää, minun temppeleitäni ovat puutarha, taivas, järven vesi ja joki joka ruokkii sitä. Minun kansaani ovat ne jotka ajattelevat samoin kuin minä, eivätkä ne joihin kuulun verisitein. Minun rituaalini on olla kaltaisteni kanssa ja ylistää kaikkea sitä mitä näen ympärilläni. ..."

"Tajusin yhtäkkiä, kuinka vaikeaa on pysyä hiljaa juuri tapaamansa henkilön seurassa. Yleensä sitä yrittää keksiä jotain sanottavaa - vaikka säästä, liikenneruuhkista tai parhaista ravintoloista. ... Hänen harmaat silmänsä olivat nauliutuneet minun silmiini, mutta minä vastasin hänen katseeseensa kääntämättä päätäni. Vaisto kenties. Tapa ilmaista ettei pelota, vaan että hyväksyy haasteen. Paitsi että tuo kaikki - hiljaisuus, valkoinen huone ja ulkoa kantautuva liikenteen melu - alkoi tuntua epätodelliselta. Kuinka pitkään tuota äärettömyyttä oli tarkoitus jatkaa?"

"Rukoile astioita tiskatessasi. Kiitä siitä, että sinulla on astioita joita tiskata, koska se merkitsee sitä, että niissä oli aiemmin ruokaa, että ruokit jonkun ja pidit hellää huolta yhdestä tai useammasta ihmisestä, että valmistit aterian ja katoit pöydän. Kuvittele niitä miljoonia ihmisiä joilla ei ole samalla hetkellä mitään tiskattavaa tai ketään kelle kattaa pöytä. Jotkut naiset tietysti sanovat: "Ja minähän en tiskaa, tiskatkoot miehet." No, tiskatkoot miehet jos haluavat, mutta muista että asialla ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Ei yksinkertaisten askareiden tekemisessä ole mitään pahaa - vaikka minua varmasti syytettäisiin naisasialiikkeen romuttamisesta, jos julkaisisin huomenna artikkelin missä kertoisin tuon kaiken. Hölynpölyä! Aivan kuin tiskaaminen tai rintaliivien käyttö tai oven avaava mies jotenkin nöyryyttäisivät minua naisena. Itse asiassa minusta on hienoa, kun mies avaa minulle oven. Miehen käyttäytymissäännöissä sanotaan: "Minun kuuluu avata hänelle ovi, koska hän on hauras", mutta minun sieluuni on kirjoitettu: "Minua kohdellaan kuin jumalatarta, olen kuningatar.""

"Varjo on meidän pimeä puolemme, joka sanelee kuinka meidän tulee toimia ja käyttäytyä. Yrittäessämme vapautua Persoonasta sytytämme sisällämme valon jolloin näemme hämähäkinseitit, pelkuruuden ja halpamaisuuden. Sisällämme oleva Varjo yrittää estää kehityksemme - ja yleensä onnistuu: palaamme kiireesti sellaisiksi joita olimme ennen epäilyjämme. Jotkut kuitenkin selviytyvät omista hämähäkinseiteistään ja sanovat: "Niin, minussa on virheitä, mutta olen tarpeeksi hyvä ihminen ja haluan jatkaa eteenpäin.""

"Todellinen opettaja rohkaisee oppilastaan horjuttamaan omaa maailmaansa, vaikka on itsekin pelännyt kohtaamiaan asioita ja pelkää vielä enemmän sitä mitä seuraavan mutkan takaa löytyy."

paulo_coelho_portobellon_noita.jpg

Kirja löytyy mm. Adlibrikselta tämän linkin takaa.


Magic & Moonlight

susanna_maria

*postaus sisältää affiliate-linkkejä.