LUONNON NÄKYMÄTÖN KAUNEUS

"Istu hiljaa. Ole tuuli. Unohda huolet ja unohda tuo joku jonka kuvittelet olevan sinä. Anna ajattomuuden viedä ja koe, koe ilman ennakkoluuloja. Astu toiseen maailmaan ja kuule mitä se kertoo sinulle. Astu maahisten, keijujen ja lohikäärmeiden maailmaan."

nature.jpg
luonnon_nakymaton_kauneus.jpg

Minä kasvoin metsän keskellä. Vanhat, viisaat puut ympäröivät lapsuudenkotiani. Joka puolella oli kasveja, ruohoa, multaa, mutaa ja ötököitä. Parhaat ystäväni olivat sisiliskoja ja sammakoita. Olen aina rakastanut eläimiä jollain erityisen merkittävällä tavalla. Halusin auttaa jokaista olentoa. Eräänä kevätaamuna löysin kohmeisen hiiren kuistimme vierestä. Huolissani vein sen sisään, halusin auttaa ja lämmittää. Äiti ei antanut hiiren jäädä asumaan huoneeseeni, joten tein sille oman kodin ämpäriin puuvajaamme, suojaan pahimmalta kylmyydeltä. Hemmottelin sen piloille juustolla. Kun se eräänä päivänä oli karannut omille teilleen, itkin. Olisin halunnut pitää siitä huolta. Myöhemmin ymmärsin, että sen paikka ei ollut luonani, vaikka niin kovasti sitä rakastinkin. 

Olen aina rakastanut viettää aikaa luonnon keskellä. Vietin lapsuuteni kiipeillen puissa, rakentaen majoja, tehden retkiä alas pellon laidalle. Ei ollut väliä olinko sisarusteni kanssa vai yksin, olin aina onnellinen luonnossa. Itseasiassa en ollut koskaan todella yksin. En muista että minulla olisi koskaan ollut myöskään tylsää. Miten olisi voinut olla, kaiken sen kauneuden keskellä? Olen aina rakastanut metsän tuoksua. Luonnolla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Se on paikka, jossa voin olla aito, voin olla tarpeeksi, voin olla 100% oma itseni. Olen kotona. 

nature_lover.jpg
wild_soul.jpg

Kun löysin Sinikka Piipon kirjan Luonnon näkymätön kauneus, jokin kolahti sisälläni. Tiesin, että minun pitäisi lukea kirja, se kutsui minua niin vahvasti. Ahmin kirjaa sivu kerrallaan, samalla kun aurinko lämmitti onnellisuudesta hehkuvia kasvojani. Kun pääsin kohtaan, jossa Sinikka kirjoittaa oman polkunsa ensi metreistä, huokaisin ääneen. En ole ainoa. Tämä teksti olisi voinut tulla suoraan omasta sydämestäni: "Pienenä ujona ja herkkänä tyttönä seurustelin mieluummin niin sanottujen mielikuvitusystävieni kuin ihmislasten kanssa. Viihdyin mainiosti kasvien, hyönteisten ja eläinten parissa. Pelastelin pikkueläimiä milloin mistäkin pulasta. Ihmettelin ihmisten tarvetta puhua, koska koin puhumisen epätäydelliseksi kommunikointitavaksi. Puhumalla ei tuntunut saavan ilmaistua sitä mitä näki tai koki ja se vaikutti keinolta enemmänkin johtaa harhaan kuin kertoa juuri se mitä tunsi tai ajatteli. Tiesin usein, mitä ihmiset ajattelivat ja ihmettelin eivätkö muut kuule ja tunnista toisten ajatuksia ja tunteita. Kohtaamisista tuli naamioleikki, näyttelemistä, koin puheen valehteluksi." Sydämeni jätti lyönnin välistä. Joku sanoitti juuri omat tunteeni ja mietteeni, jotka sisälläni olivat myllertäneet, kuplineet, piiloutuneet ja yrittäneet sitten päästä esiin vuosikymmeniä. 

feather.jpg

Viisaus. 
Intuitio. 
Rakkaus. 
Kanavointi.
Luontoyhteys.

Elementit (maa, ilma, tuli, vesi).
Luonnonhenget (keijut, lohikäärmeet, yksisarviset, maahiset, puiden henget..).
Kirjailijan omat kokemukset luonnosta ja sitä kansoittavista olennoista

Kaikki niin mielenkiintoiset ja kauniit aiheet nitoutuvat yhteen näiden kansien välissä. Anna luonnon koskettaa sinua uudella ja kauniilla tavalla. Kuule keijujen kuiskaus korvissasi. Avaa silmäsi, todella avaa ja anna sielusi porautua syvälle luonnon ihmeisiin. 

luonnon_nakymaton_kauneus_2.jpg

Ohjeita luonnonhenkien kanssa työskentelyyn (kirjasta löytyy pitkä listaus, tässä pomittuna muutamia):

  • Ajattele kauniita ajatuksia.
  • Kunnioita elämää, vaikka kuinka pientä.
  • Positiivinen ajattelu nostaa eetterin värähtelytasoa.
  • Rakasta ja kunnioita luontoa, näe sen kauneus. 
  • Ruoki avointa rauhallista mieltä, vapaana ennakkokäsityksistä.
  • Voiman osoitukset ja egon korostus karkottavat heidät.
  • Hyväntahtoisuus, puhdas sydän, tietty lapsenmielisyys, pyyteetön rakkaus houkuttelee.
  • Kunnioita vettä ja ajattele vedenkäyttöäsi. 
  • Muista auringon voimaa tuova vaikutus. 
  • Kävele paljain jaloin aina kun se on mahdollista. 
  • Naura paljon, iloitse.
  • Opettele kiireettömyyttä.
metsa_2.jpg
wisdom_of_trees.jpg

"Kulje vapaana. Älä kiinnity tähän maailmaan, älä keijujen maailmaan. Kulje vapaana nähden ja kokien molemmat, iloiten molemmista. Ole se joka on. Kun et kiinnity mihinkään, olet kaikkialla." Sinikka Piippo

Nämä viisaat tarinat kauniiden kansien välissä saat itsellesi esimerkiksi Adlibrikselta täältä.


I have grown up in a place that was full of trees, plants, grass, mud and bugs. My best friends were lizards and frogs. When I was a kid, there were no cellphones or tablets, we actually played with my siblings. We were our happiest when we were climbing in the trees and building our huts. I don't remember that we'd ever get bored because there was always beautiful nature around us. I have always loved the smell of the forest. Nature has always a special place in my heart. It's the place where I can be authentic, I can be enough, I can be 100% myself. I am at home. 

metsa.jpg
vaahtera.jpg
tree_hugger.jpg

 

Magic & Moonlight

susanna_maria

*kirja saatu kustantajalta.
*postaus sisältää affiliate-linkkejä.